Konepaja Biergartenin keikkakesän avaa torstaina 27.6. Maan Tomu!

Maan Tomu ryömi esiin tämänhetkisen planeettamme (Maa) pölyistä levittääkseen jäsentensä sieluista virtaavan musiikin soittamisen ilosanomaa kaikille ihmisille ja muille mahdollisille kuulijoille universumissamme. Bändin kolmihenkisen alkuydinmuodon hörpättyä aluksi kunnon kulauksen vanhaa kunnon bluespohjaista heavyrockeliksiiriä Rockin Klassikoiden Kaivosta, progressoitui Maan Tomu pian kahden henkilön puhaltimien ja perkussioiden avulla viiden henkilön musiikkiyhtyeeksi. Maan Tomun suonissa virtaa aina pohjana tämä elämän ja musiikin eliksiiri, mutta musiikin tiet ovat niin rajoittamattomat että eihän tässä tahdo housuissaan pysyä, kun kitarasoolo virtaa kuin ikuinen joki rumpujen hakatessa jo miljoonia vuosia vanhaa planeetan sykettä samalla kun basso nostaa esiin vuoria ja laaksoja, joiden uomissa voivat virrata kitarajoen lisäksi huilun, trumpetin ja muiden puhaltimien synnyttämät flora sekä fauna.

Maan Tomu ihmis- sekä soitinmuotoon sovitettuna on:

JP Saari – kitara ja laulu
Jussi Peevo – rummut ja laulu
Staffan Södergård – basso
Joonas Hietala – huilu, pasuuna, perkussiot, laulu
Johannes Silvonen – trumpetti, perkussiot

Mitä: Maan Tomu
Missä: Konepaja Biergarten, Bruno Granholmin kuja 1, Helsinki
Milloin: 27.6. klo 20:00-22:00

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: